Moikka! Pitkän harkinnan ja haluamisen jälkeen, päädyin siihen tulokseen, että aloitan kirjoittamaan blogia minun ja hevoseni päivittäisestä elämästä. Ihan tällein alkuun voisin vähän kertoa keitä olemme.
Olen siis Jenna. Asun Ylöjärvellä sekä käyn Ylöjärven lukiota ja valmistun nyt keväällä 2015, eli vielä on muutamat ylioppilaskirjoitukset jäljellä... Aloitin ratsastuksen kun olin menossa ykkösluokalle, eli olen harrastanut kohta 13 vuotta. Vaikka olen harrastanutkin ratsastusta aika kauan, en silti ole lähelläkään mitään huippu ratsastajaa.. :D Ensimmäiset kolme vuotta kävin tunneilla Vasamajärven ratsastuskoululla, jonka jälkeen meille ostettiin ensimmäinen oma hevonen. Olin siis menossa kolmosluokalle, kun Topi saapui meille.
Hevoseni on siis suomenhevos ruuna, Tähti-Tusina, lempinimeltään Topi. Topi on syntynyt 1998, täyttyy hutikuussa 17. Topi on ollut meillä kohta 10 vuotta, ja siihen aikaan on mahtunut niin paljon kaikkea! Monet onnistumiset, epäonnistumiset, loukkaantumiset, klinikkareissut, valmennukset, kilpailut ja paljon muuta... Vaikka Topi täyttääkin kohta 17, se on luonteeltaan kun mikäkin 7 vuotias pikku kakara :D
Topi rakastaa hyppäämistä yli kaiken, se on ihan selvästi yks sen lempi puuhista, vaikka tosin tykkää se ihan perus kouluratsastuksestakin ja tottakai maastoista!
| http://hennah.kuvat.fi/ |
Topin oikea etujalka oireili pitkän aikaa, oli lämmin ja välillä ontui ja välillä ei. Klinikalla jalka piikitettiin ja jatkettiin kävelyä. About puolen vuoden verran meni pelkästään kävellen, välillä vähän ravaillen ja välillä jalka oli melkein kuukauden hyvässä kunnossa ja pystyi ratsastamaan suht kunnolla, kunnes kengityksen jälkeen alkoi taas ontua. Myöhemmn kenkää levennettiin ja sen jälkeen jalka oli taas ihan normaali. Ei ollut lämmin, hevonen ei ontunut eikä ollut yhtään epäpuhdas! Se fiilis oli maailman paras tunne! Nyt siis taas reenaillaan ihan kunnolla. Valmennuksissa käyn harvoin, koska meidän tallilla ei käy kukaan valmentamassa, emmekä omista enää hevoskoppia. Kisoissa pyritään käymään aina kun mahdollista. Seuraavat ja tämän vuoden ensimmäiset kisat onkin jo sunnuntaina 15.3. Harjoitus koulukisat Vahannan ratsastuskoululla, eli meille ihan hyvät, kun en oikein tykkää tota koulua kisata... Esteet on enemmän mun juttu :) Ehkä niihinkin sitten kun kenttä vähän kuivuu ja päästään vähä reenaan esteitäkin!
Ei kai mulla tällä kertaa sen kummosempia. Koitan kirjotella edes kerran viikossa :)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti